Kahdesta Marvel-leffasta löytyi tänä vuonna eniten virheitä

Hups. Aina eivät kaikki langat pysy käsissä.

Elokuvat eivät ole virheettömiä. Toisissa on enemmän virheitä, joissakin hieman vähemmän. MovieMistakes.com kerää näitä elokuvien virheitä.

Tänä vuonna eniten virheitä löytyi kahdesta MCU-leffasta. Captain Marvelissa oli 59 virhettä ja Avengers: Endgamessa 51.

Koska Captain Marvel tapahtuu 1980- ja 1990-luvuilla, liittyy suurin osa virheistä aikakauden mokiin. Carol rysähtää keskelle vuotta 1995, mutta vhs-hyllystä löytyy leffoja kuten Junior ja First Knight, jotka julkaistiin vasta myöhemmin.

Internetkahvilastakin löytyy Netscape Navigator 4, joka julkaistiin vasta vuonna 1997.

Endgamessa on taas jatkuvuusongelmia. Esimerkiksi leffan lopussa, kun Thor juttelee Valkyrielle, hänen partansa on trimmattu lyhyeksi. Heti sen perään nähdään Thor ja Quill. Thorilla on taas pitkä parta.

Finaalitappelussa Ant-Man nähdään kahdessa paikassa samaan aikaan: pakettiauton perällä ruuvaamassa kvanttimasiinaa ja taustalla tappelemassa jättimuodossaan.

Tutustu virheisiin MovieMistakesin sivuilla.

Aiheeseen liittyvät elokuvat

Aiheeseen liittyvät jutut