Kai muistat Sonic the Hedgehogin? Ensimmäinen vilkaisu tulevasta leffasta! (kuva)

Pelisankari saa oman elokuvansa.

Pitkään työn alla ollut, Segan pelikonsoleilla ensimmäisen kerran nähty Sonic the Hedgehog -hahmo saa lopultakin oman elokuvan. Kuvaukset ovat jo alkaneet.

Twitter-tili twiö98 jakoi ensimmäisen kuvan elokuvan kuvauspaikalta. Leffaa tehdään Vancouverissa, Kanadassa.

Tarina sijoittuu Green Hill -nimiseen pieneen kaupunkiin. Mukana on sheriffiä esittävä James Marsden, joka auttaa yhdessä muiden kaupunkilaisten kanssa Sonicin pulasta – sinisen siilin perässä kun on valtion ilkeät edustajat.

Leffa on sekoitus tietokonegrafiikkaa ja oikeita näyttelijöitä. Ensi-ilta on marraskuussa 2019.

Kuva alla.

Lähde: Game Informer

Aiheeseen liittyvät elokuvat

Aiheeseen liittyvät jutut

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Vastaamalla näet muiden vastaukset.