Kätilön ennätystulos ei yltänyt Mielen sopukoihin

Disney/Pixarin Inside Out – Mielen sopukoissa on nousemassa ilmiöksi Suomessakin, ja perheyleisöt pitivät sen katsotuimpana elokuvana toisen viikonlopun putkeen. Kotimainen haastaja Kätilö nousi lähelle, mutta jäi lopulta reilun 3 000 katsojan päähän. Antti J. Jokisen edellinen elokuva, myös menestyskirjaan perustuva Puhdistus onnistui vuonna 2012 kärkipaikan valloittamaan – vaikka Kätilön katsojamäärä oli sitä korkeampi. Puhdistus keräsi lopulta yli 200 000 katsojaa, saa nähdä riittääkö siitä puuttunut rakkaustarina nostamaan Kätilön sen ohi.

Inside Outin suosiosta kertoo, että vaikka tämä oli sen toinen viikonloppu teattereissa, katsojien määrä nousi merkittävästi ensi-iltaviikonloppuunkin verrattuna. Edellinen perhesuosikki, Kätyrit, ei vielä suostu luovuttamaan, vaan onnistui sekin hieman kohentamaan katsojalukujaan ja sitä kautta sijoitustaan listalla.

Katsojia kuitenkin riitti kaikille kärkileffoille, sillä yleisömäärät teattereissa olivat edelleen kasvussa. Viime vuoden tähän hetkeen verrattuna tänä vuonna Suomen elokuvateattereissa on jo yli 570 000 käyntiä enemmän.

Kätilön kanssa samaan aikaan ensi-iltaan tulleet muut uutuudet eivät saaneet osakseen samanlaista suosiota. Kylmän sodan tv-sarjalämmittely Koodinimi U.N.C.L.E. kohtasi samaa välinpitämättömyyttä kuin muuallakin maailmassa ja jäi katsojatilaston sijalle 7. Toinen uutuus, elokuvan entisen kultapojan Peter Greenawayn Eisenstein in Guanajuato pärjäsi vielä huonommin huolimatta suomalaisesta pääosanäyttelijästään.

Vanhat tekijänimet eivät enää tunnu kiinnostaan yleisöjä, sillä tämän viikonlopun Top 20 listalla Greenawayn alle jäi ainoastaan Woody Allen, vaikka hänen Irrational Man -elokuvansa onkin mitä mainioin tapaus. Nyky-yleisöt(kin) ilmeisesti haluavat häneltä Midnight in Paris ja Magic in the Moonlight -tyylistä kepeyttä ennemmin kuin eksistentialistista synkistelyä. Kun ensi viikonloppuna ensi-iltaan tulee peräti viisi uutta nimikettä, on todennäköistä, että auteurit putoavat listan ulkopuolelle, vaikka mikään uusista tulokkaista ei mikään valtava etukäteishitti olekaan.

Inside Outin ja Kätyreiden lisäksi katsojamääriä onnistuivat kasvattamaan hieno musiikkidokumentti Amy ja hieman yllättäen jo seitsemän viikonloppua teattereissa pyörinyt pieni suuri superseikkailu Ant-Man. Muidenkin osalta katsojalukujen väheneminen oli maltillista, ainoastaan Southpaw otti kunnolla köniinsä menettäen melkein 60 prosenttia edellisen viikonlopun katsojaluvuistaan. Episodin toimituksessa leikkimielisesti ”miesten Titaniciksi” nimetty elokuva ilmeisesti hylkii mieskatsojia ihmissuhdesiirapillaan ja naisia nyrkkeilyaihepiirillään.

Top 20 Suomen katsotuimmat elokuvat 4.–6.9.2015

1 (1) Inside Out – Mielen sopukoissa 41 190 katsojaa (kokonaiskatsojat 89 401)
2 (–) Kätilö 38 002 (39 057)
3 (2) Elämältä kaiken sain 9 576 (56 150)
4 (3) Mission: Impossible – Rogue Nation 4 637 (93 132)
5 (6) Kätyrit 4 525 (382 508)
6 (5) Sinister 2 4 263 (19 174)
7 (–) Koodinimi U.N.C.L.E. 3 607 (3 953)
8 (4) Ihan yössä 3 403 (11 405)
9 (7) Hitman: Agent 47 1 576 (10 745)
10 (10) Loma 1 125 (12 025)
11 (8) We Are Your Friends 1 109 (3 720)
12 (9) Far from the Madding Crowd 1 005 (4 412)
13 (11) Ted 2 896 (77 555)
14 (14) Amy 894 (30 844)
15 (13) Paper Towns 671 (36 728)
16 (16) Ant-Man 669 (46 222)
17 (15) Pixels 561 (15 093)
18 (12) Southpaw 559 (10 323)
19 (–) Eisenstein in Guanajuato 540 (772)
20 (17) Irrational Man 445 (7 157)

Lähde: Filmikamari

(EPISODI/Jouni Vikman)

Aiheeseen liittyvät elokuvat

Aiheeseen liittyvät jutut