Katso Jason Bourne -elokuvan kulissien taakse – vilkas katu suljettiin kuukaudeksi (videolinkki)

Matt Damon palasi jälleen Medusan sinetistä alkaneeseen rooliinsa, joka nosti tähden uran uuteen nousuun.

28.7.2016 03:03

Damonilla oli ennen Medusan sinettiä muutama floppi alla eikä hän ollut saanut työtarjousta kuuteen kuukauteen. Kaiken lisäksi elokuva oli hänen ensimmäinen toimintaroolinsa. Kaikki meni kuitenkin lopulta hyvin ja loppu on historiaa.

Linkistä löytyvällä videolla päästään kurkistamaan Jason Bourne -elokuvan kulissien taakse. Ääneen pääsevät muun muassa ohjaaja Paul Greengrass ja näyttelijät Alicia Vikander sekä Tommy Lee Jones – unohtamatta tietenkään Matt Damonia.

Videolla nähdään, miten Las Vegas Strip -alueella kuvattiiin öisin takaa-ajokohtausta. Kohtauksen kuvaamiseen meni aikaa jopa yli kuukausi.

Jason Bourne saapuu elokuvateattereihin 29. heinäkuuta.

Video löytyy täältä: Hollywood.com

Lähde: Hollywood.com

Lisää luettavaa