Kauniiden ja rohkeiden tuotanto yskii

Mutta ei hätää, sillä pumpattavia nukkeja löytyy avuksi.

CBS

Jo 33 vuotta tv-ruuduissa pyörinyt amerikkalaisdraama Kauniit ja rohkeat on kohdannut ongelmia. Suomessakin 1990-luvun alkupuolelta asti esitetyn saippuasarjan kuvaukset keskeytettiin huhtikuussa, kun covid-19-virusepidemian vastatoimet alkoivat.

Forresterien muotimaailman mahtisuvun vaiheita kuvittava sarja oli yksi ensimmäisistä, joiden kuvauksia oli määrä jatkaa pandemiatilanteen niin salliessa. CBS-yhtiön sarjan kuvaukset ehdittiin käynnistää n. viikko sitten uudelleen, mutta uudet käytännöt osoittautuivat sen verran hankaliksi, että Kauniit ja rohkeat määrättiin tauolle uudemman kerran.

Sarjan tuottajan edustajan mukaan kyse on vain lyhyestä paussista. Sen aikana näyttelijöiden ja muun kuvauksissa läsnä olevan tiimin terveydentilan testausta on hiottu aiempaa paremmaksi.

Romantiikkaa tihkuvan sarjan kuvaaminen virusepidemian aikana vaatii kekseliäisyyttä, sillä näyttelijöiden on nyt pidettävä hengityssuojaimia ottojen välillä ja joka tilanteessa yli kaksi metriä turvaväliä toisiinsa. Kauniissa ja rohkeissa onkin varauduttu käyttämään ilmatäytteisiä mutta aitojen ihmisten näköisiä nukkeja, kun kuvataan hahmojen intiimiä kanssakäymistä. Milloin nukke on pakko korvata elävällä ihmisellä, kohtauksissa on tarkoitus käyttää näyttelijöiden tosielämän puolisoita, jotka myös testataan viruksen varalta. Kauniiden ja rohkeiden kuvausten pitäisi jatkua viime tiedon mukaan tänään.

Lähteet: Variety, Global News, Daily Mail