Kaupunki palaa Oscar-palkitun The Hurt Locker -ohjaajan uusimmassa – ensimmäinen traileri odotetusta mellakkaelokuvasta

Detroitin mellakoihin sijoittuvan elokuvan on käsikirjoittanut Mark Boal (The Hurt Locker, Zero Dark Thirty).

12.4.2017 17:45

Kathryn Bigelow’n (The Hurt Locker, Zero Dark Thirty) ohjaamasta Detroit-elokuvasta on julkaistu ensimmäinen traileri.

Elokuva kertoo tositapahtumiin perustuvan tarinan kesällä 1967 puhjenneista Detroitin mellakoista, joiden alla muhi pitkään jatkunut rotusyrjintä.

Vaikuttavan kokoisen näyttelijäkaartin keränneen elokuvan rooleissa nähdään mm. John Boyega, John Krasinski, Jason Mitchell, Anthony Mackie, Will Poulter, Jacob Latimore, Joseph David-Jones ja Algee Smith.

Detroit saa ensi-iltansa elokuussa.

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia