Keanu Reevesin uudesta aluevaltauksesta tuli välitön hitti!

Sarjakuvafanit ovat kiinnostuneita Reevesin tuotoksista.

5.2.2021 23:00

Keanu Reeves on lähtenyt tekemään aluevaltausta sarjakuvantekijänä suurella menestyksellä.

Reevesin ja Matt Kindtin luoman ja Ron Garneyn kuvittaman BRZRKR-sarjakuvan ensimmäistä numeroa on myyty 600 000 kappaleen edestä, vaikka se julkaistaan vasta 21. helmikuuta. Tällaisen myyntimäärän myötä BRZRKR on yksi parhaiten myydyistä sarjakuvista lähivuosina, vain vuonna 2015 ilmestyneen Star Wars -sarjakuvan ensimmäinen numero on edellä myynneissä. Star Warsia myytiin yli miljoonan kappaleen edestä.

BRZRKR on ensimmäinen Reevesin kirjoittama sarjakuva, ja päähahmo on aivan näyttelijän näköinen. BOOM! Studios -kustantajan julkaisema BRZRKR kertoo kirotusta ja väkivaltaan taipuvasta puoljumalasta, joka tunnetaan vain nimellä Berzerker. Vuosisatojen vaeltamisen jälkeen hän on löytänyt kodin Yhdysvaltojen hallituksen huomasta. Hallitus käyttää Berzerkeriä taisteluissa, jotka ovat liian vaarallisia ja väkivaltaisia muille. Vastapalveluksena Berzerkerille on luvattu kertoa totuus hänen olemassaolostaan ja kuinka hän voi päättää elämänsä.

Ehkäpä sarjakuvan menestyksen myötä elokuvaversio on luvassa jossain vaiheessa?

Lähde: Animationxpress

Lisää luettavaa