Kevin Costner kertoi, minkä länkkäreiden perusvirheen hän halusi välttää Horizonissa – ”Ei ihme, että ihmiset vihaavat näitä elokuvia”

Costnerin mukaan hänen omat elokuvansa ovat aitoja.

21.6.2024 18:00

Yellowstone-sarjan juuri jättänyt ja Horizon-elokuviaan ahkerasti markkinoiva Kevin Costner kertoi, mikä lännenelokuvien perusongelma on:

”Laiska lähestyminen asiaan. Yleensä joku ampuu jonkun ensimmäisen minuutin aikana, jonka jälkeen sankari pääsee jahtaamaan ampujaa. Ei ihme, että ihmiset vihaavat länkkäreitä”, hän kertoi James Takes -ohjelmassa.

Costnerin mukaan Horizoneissa keskitytään aitouteen ja naisiin.

”Leffoissa on ammuskelua ja toimintaa, mutta se tehdään aidolla tavalla. Mukana on myös seitsemän vahvaa naista. Sellaisia, joihin yleisö voi samaistua, Costner kertoi.

Neliosaisen Horizon: An American Sagan ensimmäinen osa saapuu ensi-iltaan 28.6.2024.

Lisää luettavaa