Kokkelikarhu-leffan ohjaaja paljasti vaikutteensa: Sam Raimi ja kulttikauhuleffat saavat kehuja

Mahtavaa! Tämä raina on pakko nähdä.

1.12.2022 16:31

Hillittömän ja hulluttelevan Cocaine Bear –elokuvan ohjaaja Elizabeth Banks on kertonut SlashFilmin haastattelussa vaikutteistaan.

Elokuvahan on tositapahtumien inspiroima. Kokaiinisalakuljettaja rysähti lentokoneellaan metsään vuonna 1985 ja karhu vetäisi 15 miljoonan dollarin koksut huiviinsa. Karhu tietenkin kuoli, mutta onhan siinä erinomainen aihe elokuvaksi.

Spider-Man: Kohti Hämähäkkiversumia- ja Jump Street -tekijät Phil Lord sekä Christopher Miller tuottavat elokuvan.

– En välttämättä halunnut tehdä elokuvaa sen hullun karhun takia. Rakastan tällaisia elokuvia sekä kauhua ja gorea. Rakastan kauhukomediaa. Rakastan Sam Raimia ja John Carpenteria. Ja koska tapahtumat sijoittuvat vuoteen 1985, niin sehän on täydellinen mahdollisuus tehdä kunniaa sen kaltaisille elokuville, Banks kertoo.

– Karhuthan eroavat esimerkiksi haista siten, että sinun ei ole välttämättä pakko paeta heti kun näet karhun. Ajattelet ehkä, että ne ovat halattavia ja pörröisiä. Mielestäni Tappajahaissa on käytetty tätä tehokeinoa erinomaisesti. Jostain ihmeellisestä ja uskomattomasta on rakennettu kauhua, kun tajuat, että sinähän voisit olla aivan hyvin sen uhri. Tämänkaltaisen tunnelman halusin elokuvaan.

Mahtavaa!

Alla aivan mainio traileri. Ensi-ilta 24. helmikuuta 2023.

Lähde: We Got This Covered

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia