Kotimainen kulttisarja nähdään 23 vuoden jälkeen dvd-muodossa – yksi päänäyttelijöistä kielsi sarjan julkaisun

Kuolaa, kiimaa ja könyämistä. Ahdistusta, itseinhoa ja väkivaltaa. Voi vain kuvitella millainen sokki Jouko Turkan poliisisarja oli tv-katsojille 23 vuotta sitten. Viisiosainen Kiimaiset poliisit esitettiin TV2:ssa huhti-toukokuussa 1993, eikä sarjaa ole sen jälkeen uusittu.

Yksi päänäyttelijöistä kielsi uusimisen ja tallennejulkaisemisen. Lopulta näyttelijä totesi aikaa vierähtäneen riittävästi, jotta Kiimaiset poliisit voitiin jälleen päästää vapaaksi. Nyt kulttisarja on vihdoin julkaistu dvd:nä.

Avausjaksossa poliisi Marita (Merja Larivaara) jättää aviomiehensä ja työtoverinsa Hessun (Kai Lehtinen) ja pakenee metsään vanhan rakkautensa Oivan (Taisto Reimaluoto) kanssa. Psykoosimaisessa kiimassa tärisevät poliisirakastavaiset kohtaavat päämäärättömällä matkallaan koko suomalaisen kansakunnan hulluuden ja raiteiltaan syöksyneiden stereotyyppien kirjon.

Vastaan tulee muun muassa isänmurhaa toteuttava missi ja perillisensä kannibalistisiin orgioihin piiskaava tangokuningas. Turkan raskassoutuinen ja rehellisesti sairas teos on sysimustalla huumorilla valjastettu haistattelu vierasmaalaisille poliisisarjoille.

Ei lisämateriaalia.

Tuomas Riskala

Sarja ★★★

Kiimaiset poliisit. Suomi 1993. Dvd. Julkaisupäivä 8.4.2016.

Aiheeseen liittyvät jutut