Kotimainen suosikkisarja yrittää toisella kaudella vaikeata temppua – Tässä harva onnistuu

Pääosaa esittävä Matti Ristinen on fantastinen roolissaan.

14.1.2021 10:56

Kaikki synnit -sarjan toinen kausi yrittää tempuista vaikeinta: esittää kokonaisen kauden mittaisen takauman tapahtumista ja henkilöistä, joiden kohtalot on jo kerrottu aiemmin.

Elisa Viihteen Kaikki synnit -sarja sai viime vuonna erinomaisen ensimmäisen kauden, jossa loistivat erityisesti monisävyiset pääosat, siviilissä rikkinäiset poliisit. Sarja otti myös kärkkäästi kantaa Suomessa avointa hyväksyntää nauttivaan lestadiolaisuuteen.

Toinen kausi esittää vieläkin suorempia kannanottoja lestadiolaisuutta ja muita suljettuja yhteisöjä kohtaan.

Kokonaisuudeltaan Kaikki synnit on yhä taiten tehtyä rikosdraamaa. Nyt tutkittava tapaus on teoriassa mielenkiintoinen, ja pääosaa esittävä Matti Ristinen on fantastinen roolissaan.

Mukana on onneksi myös herkullisia sivuhahmoja, koska koko kausi nojaa täysin näyttelijöihinsä. Tarinan draamalliset huiput menettävät merkitystään, kun kohtalot ovat tiedossa.

Varjakkaan ja sarjan tunnelmalliseen ilmaisuun palaisi mieluusti uudelleen, mutta uudella tarinalla, kiitos.

Molemmat kaudet ovat katsottavissa Elisa Viihde Viaplayssä.

Jani Svensk

Tähdet ★★★

Lisää luettavaa