Kovanaamainen juontaja menetti yöunensa koronan vuoksi – nukkui vain nelituntisia öitä

Varmaankin useimmat ihmiset ovat olleet huolissaan.

21.9.2020 16:33

BBC:n Good Morning Britain -aamuohjelman juontaja Piers Morgan tunnetaan räväköistä mielipiteistään, joita hän ei pelkää tuoda julki. Koronavirus sai kuitenkin hänetkin murtumaan.

Pandemian edellisen huipun ollessa käynnissä, hän ei saanut nukuttua kunnolla kuukausiin. Morgan joutui raportoimaan ikävistä uutisista päivästä toiseen, joka vaikutti hänen henkiseen hyvinvointiinsa.

– Normaalisti olisin mennyt kotiin ja yrittänyt nukkua, mutta en voinut koko sinä aikana. Muistan saaneeni kuukausien ajan vain neljä tai viisi tuntia maksimissaan unta, Morgan sanoi.

Hänen kollegansa oli samoilla linjoilla.

– Raportoimme pandemian aikana, ja tarinat olivat enimmäkseen todella järkyttäviä, koska käsittelimme niin monia huonoja uutisia. Se vaikutti moniin ihmisiin, Susanna Reid tuumi.

– Aloin nähdä todella eläväisiä, kauhistuttavia painajaisia. Heräsin niihin huutaen ja itkien, vaikken kunnolla muistanut mitä painajaiset olivat, Reid kertoi.

Koronavirus on jälleen nostamassa päätään. Suomessa on todettu 66 uutta koronavirustartuntaa ja tehohoidossa henkilöitä on kolme. Joidenkin tietojen mukaan koronavirus olisi muuttunut vähemmän tappavaksi, mutta THL:n pääjohtajan Markku Tervahaudan mukaan arvio koronaviruksen vaarallisuudesta ei kuitenkaan ole muuttunut.

Voit lukea täältä, miten Morgan kommentoi Guardians of the Galaxy -ohjaaja James Gunnin saamia potkuja.

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia