Kristen Stewart ulos leffasta Will Smithin takia

18.4.2013 14:30

Hölmö hullu rakkaus -ohjaajat Glenn Ficarra ja John Requa ovat uuden elokuvan kimpussa.

Heppujen käsikirjoittama ja ohjaama Focus kertoo nuoresta ammattilaishuijarista, jonka kokenut konkaripetkuttaja ottaa siipiensä suojaan. Romanttisten kuvioiden myötä homma muuttuu mutkikkaammaksi.

Alunperin elokuvan tarkoituksena oli saattaa jälleen yhteen Ryan Gosling ja Emma Stone, mutta Goslingin aikataulut eivät antaneet myöten.

Iäkkäämmän osapuolen housuihin sovitettiin sittemmin Brad Pittiä ja Ben Affleckia, mutta nyt osasta on annettu Will Smithille.

Nuoreksi huijariksi kiinnitetty Kristen Stewart lähti projektista Smithin astuttua remmiin. Stewartin mukaan syynä oli näyttelijöiden liian suuri ikäero.

Nähtäväksi jää, kuka nykyhetken halutuimmista näyttelijöistä ottaa paikan Smithin petkuttajaparina.

Lähde: Variety. Kuva elokuvasta Hancock (2008).

(Episodi/HM)

 

Lisää luettavaa