Kukaan ei ole profeetta omalla maallaan – suomalaiskriitikkojen haukkuma kotimainen fantasiaelokuva sai kansainvälisen kriitikkopalkinnon

Palkinto tuli merkittävältä festivaalilta.

9.3.2020 12:55

Arttu Haglundin ohjaama Poissa-elokuva palkittiin lauantaina 7.3. kriitikkopalkinnolla Fantasporton kansainvälisillä elokuvajuhlilla.

Portugalissa järjestettävä scifiin, fantasiaan ja kauhuun erikoistunut elokuvafestivaali järjestettiin nyt 40. kertaa. Paikan päällä Portossa palkinnon ottivat vastaan ohjaaja Haglund sekä pääosaa esittävä Panu Tuomikko.

Fantasporto on maailman merkittävimpiä genre-elokuvan festivaaleja. Ohjelmistoon valittiin 1340 ilmoitetun elokuvan joukosta noin 70 teosta.

Aasialaiseen elokuvaan painottuneeseen ohjelmistoon mahtui tänä vuonna vain kolme eurooppalaisteosta ja festivaalin historiassakin suomalaiselokuva on harvinaisuus, kerrotaan elokuvayhtiön tiedotteessa.

Yhdeksän vuoden aikana 30 eri maassa talkootyönä toteutettu Poissa kertoo kiteeläisestä perheenisästä, joka alkaa selittämättömästi teleporttailla ympäri maailmaa.

Poissa sai Suomen elokuvateattereissa ensi-iltansa marraskuussa. Suomessa kriitikot eivät elokuvalle lämmenneet. Episodi antoi elokuvalle kaksi tähteä, ja muutkin mediat olivat samoilla linjoilla. Hieman myötämielisemmin suhtautuivat Helsingin Sanomat ja Aamulehti,  joilta tuli keskinkertaiset kolme tähteä.

Elokuva julkaistaan suoratoistona, dvd:nä ja blu-rayna myöhemmin keväällä.

Kuvassa Arttu Haglund ja Panu Tuomikko. Kuva: Weston Terray.

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia