Viiden tähden kulttimusaleffa The Doors on remasteroitu – saa pian hienon uusintajulkaisun

Jahas, elokuvahylly saa pian lisätäytettä.

27.6.2019 17:19

Oliver Stone ohjasi vuonna 1991 yhden kaikkien aikojen parhaista elämäkerta-/musiikkielokuvista The Doorsin. Psykedeelinen elokuva on uskomaton sukellus suoraan kulttibändi The Doorsin syntyyn, ja lopulta nokkahahmo Jim Morrisonin kuolemaan.

Nyt elokuva on saamassa upean 4K-restauroinnin. Samalla Stone on leikannut elokuvasta The Final Cutin.

Val Kilmer näyttelee Jim Morrisonia suorastaan maagisesti. Muissa rooleissa nähdään muun muassa Meg Ryan, Kevin Dillon ja Kyle MacLachlan.

Tuore remasteri päätyy USA:ssa myyntiin heinäkuussa. Euroopan julkaisua saanemme odotella hieman pidempään.

Tsekkaa tarkemmat tekniset tiedot Moviewebin sivuilta.

Alla julkaisun traileri.

 

Lisää luettavaa