Kuuma komediakaksikko Ghostbusters 3:n ohjaajiksi?

21.3.2014 18:59

Onnistuneen 21 Jump Streetin ja supermenestyneen Lego elokuvan ohjaneilla Phil Lordilla ja Chris Millerillä ei varmastikaan ole ongelmia löytää töitä lähiaikoina. He ovat onnistuneet tuomaan oman komediallisen otteensa elokuviin, jotka eivät välttämättä paperilla kuulosta maailman hauskimmilta asioilta ja tekemään niistä sekä kriitikoisen että katsojien suosikkeja. Mutta tuoko kaksikko seuraavaksi kultaisen kosketuksensa jo lähes kuolleeseen Ghostbusters -jatko-osaan?

Ivan Reitmanin luovuttua ohjaajan pestistä, ovat Lord ja Miller seuraavat ehdokkaat, ja keskustelut heidän osallistumisestaan ovat jo käynnissä. Sony halunnee herättää vaikeuksissa olleen Haamujengin takaisin ihmisten tietoisuuteen palkkaamalla kaksikon, joka teki heille 21 Jump Streetin ja sen vielä ensi-iltaa odottavan jatko-osan, josta voitaneen myös odottaa menestystä.

Lego elokuvan jälkeen ohjaajille varmasti satelee jos jonkinlaista tarjousta, joten Ghostbusters-keikka ei missään nimessä ole varmaa. Oman mausteensa käsikirjoituksiin antava kaksikko halunnee viilata myös uuden Ghostbustersin käsikirjoituksen, mikä ei välttämättä käy studiolle, joka haluaa saada kuvaukset käyntiin jo ensi vuoden alussa.

(Episod/ML)

Lisää luettavaa