Kuusi tuotantokautta kautta ja leffa – jo legendaariseksi muodostuneesta heitosta viimein totta?

Community-sarjan luojalta varovaisen lupaava viesti.

25.8.2022 00:10

Myös Paluu pulpettiin -nimellä esitetty Community-sarja päättyi vuonna 2015, mutta koulumaailmaan sijoitetun tilannekomedian fanikunta odottaa sille yhä jatkoa. Mm. lukuisien hillittömien teemajaksojensa kautta edelleen kulttimainettaan kasvattava sarja teki esim. Donald Gloverista tähteä jo ennen kehuttua Atlantaa.

Communityn liittyvistä iskulauseista kuusi tuotantokautta ja leffa on osittain toteutumatta: elokuva uupuu. Tilausta sellaiselle olisi, mitä vahvisti vuonna 2020 virtuaalisesti järjestetty reunion-tempaus. Kun tutut näyttelijät Joel McHalesta Ken Jeongiin palasivat rooleihinsa lukemalla yleisölle viidennen kauden neljännen jakson käsikirjoituksen, moni kyseli jälleen, koska elokuva on tulossa.

Nyt sarjan luoja Dan Harmon on vahvistanut, ettei elokuvasuunnitelmia ole unohdettu. Harmon kuitenkin varoittelee, ettei lupailtua rainaa kannata odottaa henkeä pidätellen.

– Sille on runko olemassa. Tuote on kasassa ja syötti heitetty. Niin totta se on. Siinä on ehkä tarpeeksi suututtamaan ihmiset, jos vuodessa [ei tapahdukaan mitään]. Se ei tarkoita, että leffa valmistuu huomiseksi. Se tarkoittaa, että leffa tehdään, Harmon kertoo.

Eri projekteihin hajaantunutta näyttelijäkuntaa voi olla aikataulullisesti hankala saada takaisin yhteen, vaikka riemukas reunion-tempaus onnistui. Harmonin mukaan elokuvan ensi-iltaan voi mennä vuosi tai jopa kahdeksan vuotta, sillä liikkuvia palasia on paljon:

– Niin tämä teollisuus vain toimii, erityisesti kun pelissä on pandemiaa ja kaikkea ennalta arvaamatonta.

Communityn kuusi tuotantokautta ovat edelleen nähtävissä Netflixissä.

 

Lähde: Collider

Lisää luettavaa