Lasten seikkailuelokuvasta tuli niin hyvä että kirjailijakin yllättyi

Juuri ensi-iltaan tullut lasten seikkailuelokuva Soppalinnan salaseura perustuu Mika Keräsen kirjoihin. Keränen asuu Virossa ja kirjoittaa pääosin viroksi.

Mistä keksit kirjojesi aiheet?
No, minä asun Virossa, ja Tartossa sattuu ja tapahtuu niin paljon, ettei tarvitse välttämättä mitään edes itse kokonaan keksiä. Ja minulla on kolme tytärtä, joista kaksi on siinä iässä, 13 ja 21, että he olivat näissä kirjoissa prototyyppeinä. Molemmat olivat kirjasarjan päähenkilön Marin prototyyppejä. Tytöt keksivät kaikkea hauskaa ja kirjoitin niistä kirjoja, siitä se alkoi tosiaan silloin 15 vuotta sitten. Kirjasarja on siis aika vanha.

Kun aloit kirjoittaa, tiesitkö heti kirjoittavasi viroksi vai harkitsitko myös suomea?
Harkitsin! Kerroin iltasaduksi tyttärelleni ensimmäisen tarinan suomeksi omasta päästä keksittynä. Se kertoi pikkutytöstä, joka nyt sattumalta oli aivan samannäköinen kun tyttäreni, eli upposi hyvin kuulijaan. Sitten kun olin keksinyt tarinan päässäni suomeksi, niin rupesin miettimään mitä teen, kirjoitanko suomeksi vai viroksi. Se oikeastaan kuitenkin ratkesi itsestään siinä vaiheessa, kun kokeiluna aloin kirjottaa sitä viroksi. Yhtäkkiä huomasin että viroksi kirjoittaminen tuntui tosi luontevalta ja mukavalta. En miettinyt oikeinkirjoitussääntöjä tai muuta, tarinaa vain tuli. En ikinä pitänyt sitä mitenkään outona ajatuksena kirjoittaa kahdella kielellä. Suomi on äidinkielenäni vahvempi kieleni, ja samalla tavalla jalkapallossa oikea jalka, suomi, voi olla vahvempi jalka, mutta vasemmalla, viro, tekee silti enemmän maaleja.

Kirjoitit viimeisimmän kirjasi Maaliviivalla suomeksi, miksi?
Halusin nähdä että osaanko kirjoittaa suomeksi ja testata rajojani. Kun WSOY julkaisi sen niin se oli sillä selvä, että luonnistuuhan tämä suomeksikin. Siinä kirjassa oli aiheena jalkapallo, ja tuntui paljon luontevammalta kirjoittaa nuoren jalkapalloilijan ajatuksia suomeksi, koska itse olin aikoinani mielettömän hyvä vaihtopenkin varalämmittäjä.

Oliko alusta asti ajatuksena tehdä elokuvasta myös suomenkielinen tuotanto?
Ei oikeastaan. En ajatellut yhtään koko elokuvaa kirjaa kirjoittaessani. Kun elokuvaprojekti alkoi, niin kai se vaan tuntui luonnolliselta hakea yhteistyökumppaneita myös suomesta, koska elokuva perustui suomalaisen kirjailijan tuotantoon. Olen kuitenkin suomalaiselle yleisölle aika tuntematon, kun en täällä kiertele. Molemmat kirjat, joihin elokuva löyhästi perustuu, on käännetty suomeksi: Oranssi polkupyörä ja Hopeinen aarrearkku. Kyllä ne kirjastosta löytyy, mutta ei ne täällä mitään hittejä ole. Ne ovat jääneet monien todella loistavien suomalaisten kirjailijoiden jalkoihin tässä kirjallisuusmaastossa. Ei se minua ole koskaan kuitenkaan haitannut, koska saan Virossa ihan tarpeeksi kiertää ja esiintyä, ja elämä on muutenkin siellä.

Yllätyitkö kun elokuva nousi niin katsotuksi Virossa?
Minusta on tärkeintä, että elokuvasta tuli sellainen kuin itsekin halusin, eli hyvä. Olen tosi iloinen, että melkein satatuhatta virolaista kävin sen katsomassa, mutta ei haittaisi yhtään, jos luku olisi pienempi. Tärkeintä että elämässä tekee semmosia juttuja jotka on kivoja. Joskus menestystä tulee, joskus ei.

Millainen paikka Soppalinna on? Kuinka paljon paikoista oli lavastettuja?
Olen kotoisin Pohjois-Helsingistä, ja Pihlajamäki on ollut lapsuuteni Soppalinna. Huomasin Tartossa asuessani, että Pihliksessä on Vantaanjoki ja Tartossa oli Emajoki, ja kaikki kiipeilypaikat ja muut mitkä oli Pihliksessä, löytyivät myös Tarton puutaloalueelta eli Soppalinnasta. Kun ensimmäisen kerran vuonna 1993 eksyin Soppalinnaan, niin mietin heti kuinka kiva sinne olisi sijoittaa kirjan tapahtumia. Ei siellä hirveästi elokuvaa tehdessä tarvinnut lavastaa mitään, se on oikeastaan juuri sellainen kuin elokuvassa näkyi. Elokuvassa on minusta tosi kivaa se, että jos joku ihastuu Tarttoon elokuvan perusteella, niin voin sanoa että se on vielä kiehtovampi sinne mentäessä.

Saitko itse vaikuttaa käsikirjoitukseen?
Hyvin vähän. Näin käsikirjoituksen monia versioita, mutta en ole yksi kolmesta elokuvan käsikirjoittajasta. Se perustuu kirjojeni maailmaan, mutta tarina on aivan eri. Siitä tehtiin elokuvakerronnallisesti toimivampi ja se on ihan jees. Seurasin prosessia koko ajan. Se oli esimerkiksi minun ideani, että Sampo Sarkolan hahmo jätettiin suomalaiseksi. Olisi ollut turhaa, että hän alkaa leikkiä virolaista tai peittää suomalaista aksenttia. Antaa hänen olla suomalainen tyyppi, ja se toimi. Hahmot, tapahtumapaikat ja fiilis tulee kyllä kirjoista. En halunnut sotkeutua elokuvan tekemiseen sen enempää, vaikka siihen pyydettiinkin. Minulla oli sellanen tunne, että siitä tulee parempi jos annan vapaat kädet. Alussa neuvoin aika paljon, miten mielestäni asiat kannattaisi tehdä. Käskin katsoa Bondit, Indiana Jonesit ja Uudet Sherlockit. Että tehkää sellainen elokuva ja unohtakaa Astrid Lindgrenin varpaita vedessä lilluttelevat Saariston lapset. Ei lapsia sellaset kiinnosta, tai en minä ainakaan haluaisi sellasia katsoa.

Elokuvan hahmoista tulee paljon mieleen Viisikko. Onko se tarkoituskin?
Kyllä. Tämähän on ihan kopio Viisikosta, että haastakoot sen tekijät mut vaan oikeuteen (naurua). Tunnustan syyllisyyteni, että siinä mielessä. Samoja juttuja on paljon, kirjoissa syödään paljon hyvää ruokaa, ja lapset ovat muutenkin reippaita ja viisikkohenkisiä. Ei siinä sen enempää yhteistä sitten kuitenkaan ole.

Kun kirjoitat, onko sinulla mielessäsi tietynlaiset hahmot? Vaikuttiko tämä näyttelijöiden valintaan? Saitko olla valinnoissa mukana?
Näytteljät vastasivat hahmoja hyvin. Päässäni hahmojen prototyypit olivat ihan oikeita ihmisiä, mutta elokuvan tekovaiheessa kaikki olivat jo yli kakskymppisiä, että eivät he olisi voineet mitenkään olla mukana elokuvassa paitsi ehkä jonkun äitinä. En ollut mukana casting-prosessissa juuri siksi, että siitä tulisi puolueeton, se oli tärkeä syy. Toisaalta halusin jättää elokuvantekijöille joustovaran, että jos heistä on kerronnan kannalta parempaa korostaa hahmoissa tiettyjä piirteitä, niin tekevät sitten niin. En halunnut alussa enkä välissä sotkeentua siihen.

Mikä elokuvantekijöiden ratkaisuista yllätti eniten?
Olin yllättynyt että elokuvan tekijät onnistuivat ja pystyivät tekemään näin vauhdikkaan elokuvan. Tarina etenee tosi joustavasti, ja kun se lähtee käyntiin, niin se myös vetää mukaansa. Se oli yllätys, että siitä tuli niin hyvä. Suosion syy on varmaan myös tässä vauhdikkuudessa ja minunkin kavereideni lapset ovat käyneet katsomassa tämän jo moneen kertaan.

Miten päädyit opettamaan suomea Viroon?
En enää opeta suomea. En edes lähtenyt Viroon opiskelemaan kieltä vaan muutin sinne 1993 ja halusin opiskella puutarha-alaa. Olen ollut nyt neljä kuukautta töissä kasvitieteellisessä puutarhassa, joka näkyy myös elokuvassa.

Millä kielellä seuraava kirjasi ilmestyy?
Kirjoitan tällä hetkellä kahta kirjaa, molempia viroksi. Toisessa kirjassa aiheena on kuitenkin Helsingin Pihlajamäki, ja se saattaa olla tosi hyvää mainosta sille kirjalle. Tuntuu, että en anna koskaan lupaa suomentaa sitä kirjaa. Se tulee olemaan kirja henkilökohtaisista asioista, joten parempi ettei kukaan Suomessa sitä lue. Mutta tuo kyllä kuulostaa niin hyvältä mainokselta jo tässä vaiheessa, joten katsotaan miten käy.

Haastattelu ja kuva: Ida Suomalainen

Aiheeseen liittyvät elokuvat