Sunnuntaina päättynyt yhteiskunnallisen elokuvan ja taiteen festivaali Lens Politica keräsi yli 2500 kävijää. Festivaali on löytänyt paikkansa helsinkiläisten kulttuuritapahtumien joukossa ja vakiinnuttanut kävijämääränsä.
Viisivuotisjuhliaan viettäneen festivaalin tämän vuoden ohjelmisto koostui elokuvaesityksistä, taidenäyttelystä, keskustelutilaisuuksista ja klubi-illoista. Festivaalin konsepti on viidessä vuodessa hioutunut monipuoliseksi ja toimivaksi yhdistelmäksi taidetta ja yhteiskunnallista keskustelua. Festivaalin näyttely ”Nationalismin manifestaatioita arkipäiväisessä elämässä” galleria FAFAssa on tähän mennessä kerännyt ennätysyleisön. Näyttely on avoinna vielä 14.11. asti.
Festivaalin suosituimpia elokuvaesityksiä olivat avajaiselokuva Nostalgia For the Lightin lisäksi festivaalilla vierailleen kiinalaisohjaaja Xiaolu Guon elokuvat She, a Chinese ja Once Upon a Time Proletarian. Myös Allan Sekulan ja Noël Burchin The Forgotten Space ja Oliver Stonen South Of the Border olivat suosittuja.
Festivaalin päätöselokuva The People Speak keräsi myös paikalle runsaasti yleisöä. Elokuvan ohjaaja Anthony Arnove ja tuottaja Brenda Coughlin olivat läsnä näytöksessä ja keskustelivat elokuvan esityksen jälkeen pitkään yleisön kanssa.
Lue myös: Tilaa Episodin uutiskirje ja tiedät mitä katsoa! Nappaa katseluvinkit suoraan sähköpostiin tästä.