Lisää hyviä uutisia animen ystäville: Hiljainen ääni kertoo koulukiusaamisesta ja katumuksesta – ja sen voi nähdä Suomessakin!

From the people who brought you In This Corner of the World! Eli helmikuussa nähdyn animehelmen suomalaisten elokuvan ystävien ulottuville tuoneet ihmiskunnan hyväntekijät jatkavat toimintaansa ja tuovat täkäläisille valkokankaille A Silent Voicen.

21.4.2018 09:18

Myös nimellä The Shape of Voice maailmalla kulkenut A Silent Voice (Koe no katachi) on nähtävillä maanantaina 23. huhtikuuta Helsingissä, Tampereella, Oulussa, Jyväskylässä ja Kuopiossa. Ainakin osa näytöksistä on jo myyty loppuun, mutta vielä 7. toukokuuta voi joillakin paikkakunnilla olla mahdollista käydä elokuva katsomassa. Se esitetään englanninkielisellä tekstityksellä varustettuna.

A Silent Voice on kolmikymppisen animaattorin ja tv-sarjojen ohjaaja Naoko Yamadan ensimmäinen pitkän elokuvan ohjaus. Se sai ensi-iltansa vuonna 2016 ja on siitä lähtien kerännyt kehuja kaikkialla missä se on kiertänyt.

A Silent Voice kertoo nuoresta miehestä, joka pienenä koulupoikana on todella rankasti kiusannut kuuroa luokkatoveriaan ja on jo vuosia saanut maksaa sen seurauksista. Shoya on hyväksynyt osansa sosiaalisena hylkiönä, mutta yhteys toiseen samanlaiseen herättää hänessä halun sovittaa tekonsa. Mutta ovatko hänen keinonsa oikeita, ja kumpaa hän yrittää auttaa enemmän, itseään vai uhriaan?

Kaunis anime käsittelee sellaisia asioita kuin erilaisuuden pelko, koulukiusaaminen ja sosiaalinen eristäminen, syyllisyys ja itseinho mutta myös ystävyys, sovitus ja anteeksipyytäminen sekä anteeksiantaminen – ja anteeksiannon hyväksyminen. Kuulostaa raskassoutuiselta, mutta sitä hiljalleen, eri aikatasojen välillä liikkuva A Silent Voice ei ole – vaikka se kestää reilut kaksi tuntia.

Aiheiden käsittely ei myöskään sentimentaalista, mutta varoituksen sana: Kun elokuva alkaa sillä, että nuorukainen muuttaa omaisuutensa rahaksi turvatakseen äitinsä toimeentulon sen jälkeen, kun poika on hyvännyt jokeen, on selvää, että teemojen rankkuus on elokuvan hahmoille välillä musertavaa. Empaattisempien katsojien kannattaa varata nenäliinoja mukaan saliin.

Katso elokuvan traileri alta:

Maahantuojalla on tarkoitus tuoda lisääkin animea event-näytöksiin. Lisätietoja A Silent Voicesta voi lukea Finnkinon sivuilta.

 

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia