Lisätietoja Johnny Deppin ja Amber Heardin kohutappelusta – lehti julkaisi rajun kuvan Deppin vammoista

Tämä tarina se saa koko ajan uusia käänteitä.

28.7.2019 23:55

Johnny Depp vaatii Amber Heardilta 50 miljoonaa euroa korvauksia kunnianloukkauksesta ja menetetyistä töistä. Kaikki juontaa juurensa taannoiseen tappeluun.

Kyseinen tappelu päätyi otsikoihin ja avioparin eroon. Heard väittää Deppin lyöneen näyttelijätärtä puhelimella naamaan. Heardin ystävätär on taas jälkikäteen paljastanut, ettei nähnyt Heardilla vammoja kyseisen tapahtuman jälkeen.

Nyt Depp julkaisi omat todisteensa kyseisistä tapahtumista. Depp väittää, että Heard poltti häntä tupakalla poskeen sekä mursi hänen sormensa, josta irtosi samalla palanen, joka vaati kolme kirurgista operaatiota, jotta se saatiin kuntoon.

Deppin mukaan tappelu alkoi siitä, kun Depp keskusteli Heardin kanssa avioerosta avioehdon kautta. Hänen mukaansa Heard raivostui täysin.

Depp oli vältellyt naista koko päivän, mutta lopulta hän päätti hiippailla oman talonsa kellarissa olevaan baariin. Heard seurasi Deppiä alakertaan haukkuen häntä samalla.

Depp kaatoi itselleen lasillisen vodkaa ja joi. Heard otti Deppin mukaan pullon ja heitti sen päin miestä. Pullo ei osunut. Depp teki itselleen uuden drinkin, jolloin Heard viskasi toisen pullon kohti Deppiä. Se osui suoraan Deppin sormeen, joka murtui ja siitä lähti palanen. Samalla hetkellä Heard tumppasi tupakan Deppin poskeen.

Pian tapahtumien jälkeen Depp toimitettiin sairaalaan.

The Blast julkaisi kuvan ambulanssissa makaavasta Deppistä. Kuvassa näkyy palovamman näköinen jälki miehen poskessa sekä verinen liina hänen mahallaan.

Katso kuva The Blastin sivuilta.

Lisää luettavaa