Maailmankuulu näyttelijä ja oman aikansa seksisymboli Gina Lollobrigida on kuollut

Suruviesti maailmalta.

16.1.2023 14:25

Italialainen näyttelijä Gina Lollobrigida on kuollut. Hän oli kuollessaan 95-vuotias.

Ginan oikea etunimi oli Luigina. Hän syntyi 4. heinäkuuta 1927 Italiassa Subiacon kaupungissa, joka sijaitsee Rooman itäpuolella.

Lollobrigida aloitti elokuvauransa vuoden 1946 elokuvalla Aquila nera. Menestys Italiassa johti siihen, että Lollobrigida houkuteltiin Hollywoodiin. Hänen ensimmäinen Yhdysvalloissa tekemänsä elokuva oli Afrikan aarre (Beat the Devil, 1953). Sen jälkeen hän nousi lopullisesti suuren yleisön tietoisuuteen, ja häntä alettiin kutsua seksisymboliksi. Hänestä käytettiin myös lempinimeä La Lollo.

Muita Lollobrigidan tunnettuja elokuvia olivat Leipää, rakkautta ja unelmia (1953), Trapetsi (1956) ja Olkinainen (1964).

Lollobrigida oli myös lahjakas valokuvaaja ja kuvanveistäjä. Hän jäi eläkkeelle näyttelemisestä vuonna 1997 näyteltyään elokuvissa 50 vuoden ajan. Myöhempina vuosinaan hän oli aktiivinen myös poliitikkona.

Lähde: BBC

Lisää luettavaa