Madagascarin sirkuseläimet päihittivät Prometheuksen

10.6.2012 20:57

Yhdysvalloissa tuli kaksi suurta yleisöä tavoittelevaa elokuvaa viikonloppuna ensi-iltaan: Madagascar 3 ja Prometheus. Digianimaatiossa seikkailevat sirkuseläimet veivät pidemmän korren lipputulokisassa ja jättivät Prometheuksen toiseksi. Molempien tuotto oli kuitenkin muhkea. Madagascar 3 myi arvioiden mukaan viikonloppuna Pohjois-Amerikassa lippuja 60,3 miljoonan dollarin edestä. Prometheuksen avausviikonlopun tuotto oli arviolta 50 miljoonaa dollaria.

Prometheus tuli Yhdysvaltain ulkopuolella ensi-iltaan monissa maissa, Suomi mukaanlukien, jo viime vikon perjantaina. Madagascar 3 sen sijaan tulee meillä teattereihin vasta 3. elokuuta.

Lisää luettavaa