Makuuni alkaa hinnoitella vuokraelokuvia uudella tavalla – hinta määräytyy nettivuokraamossa suosion mukaan

Vuokraelokuvan hinta määräytyy Makuuni-nettivuokraamossa nyt suosion mukaan, kertoo tiedote. Samalla laajenee myös leffavalikoima, kun suomalainen Watson tuo Makuuni-vuokraamoonsa ruotsalaisen Plejmon elokuvasisällöt.

2.6.2016 13:34

”Makuuni-vuokraamon uusi hinnoittelu joustaa ajan ja kysynnän mukana. Katsotuimpien elokuvien hinnat ovat korkeimmat. Kun katsojamäärä laskee, myös hinta laskee. Hinta tarkistetaan joka yö. Elokuvien vuokraamisen uusi malli soveltuu erinomaisesti Watsonille, sillä haluamme tehdä tv-viihteen katsomisesta entistä joustavampaa”, Watson Nordicin vt. toimitusjohtaja Jari Laiho kertoo.

Uutuuselokuvien hinta on hieman alle viisi euroa, mutta vanhempien elokuvien hinta voi laskea jopa 0,33 euroon. Jatkossa Watsonin Makuuni-vuokraamossa on tarjolla myös viikoittain vaihtuvia ilmaisia elokuvia. Vuokrausaika säilyy vastaisuudessakin 48 tunnissa. Watsonin Makuuni-vuokraamo tulee tiedotteen mukaan kattamaan kesän aikana 3000 elokuvan valikoiman.

Kuva elokuvasta The Social Network.

Lisää luettavaa