Martin Scorsese kirjoitti yllättävän kirjeen Parasiten ohjaajalle – Kehui hyvästä työstä, odottaa jo seuraavaa elokuvaa!

Hienoja miehiä.

AOP

Indie Wire kertoo, että Parasitesta monta Oscar-palkintoa saanut ohjaaja Bong Joon-ho sai kirjeen itse Martin Scorseselta. Bong ei suostunut kertomaan tarkkaan yksityisen kirjeen sisältöä, mutta paljasti hieman.

”Tänä aamuna sain kirjeen Martin Scorseselta. En voi kertoa mitä kirjeessä sanottiin, koska se on jotakin henkilökohtaista. Mutta loppupuolella hän kirjoitti: ”Olet tehnyt hyvää työtä. Nyt lepää. Mutta älä lepää liian kauan”, hän jatkoi sanomalla, kuinka hän ja muut ohjaajat odottavat seuraavaa elokuvaani”, Bong kertoi.

Oscar-gaalan hienoimpia puheita oli varmasti parhaan ohjaajan Oscar-puhe, jolloin Bong käytti aikaansa ylistääkseen muita ohjaajaehdokkaita, erityisesti Scorsesea, jota hän on ihaillut aina.

Aiheeseen liittyvät elokuvat

Aiheeseen liittyvät jutut