Martin Scorsesen ystävälleen järjestämä illallinen meni totaalisen pieleen. Asia selvisi, kun käsikirjoittaja Paul Schrader nähtiin kädessään olevan verisen tupon kanssa. Schrader tunnetaan muun muassa elokuvien Taksikuski ja Kuin raivo härkä käsikirjoittajana. Viime vuosien ohjaustöistä voisi mainita elokuvat First Reformed ja The Card Counter.
Schraderin koettelemus selvisi Varietyn haastattelussa. Hän asteli sinne verisen siteensä kanssa, ja kertoi mitä tapahtui.
– Söimme illallista Martyn luona tiistai-iltana, Schrader kertoi kysyttäessä siteestä.
– Hänellä on näitä koiria. Ne ovat hyvin söpöjä, ja kaksi niistä on bichon frisé -rotua. Mutta sitten hänellä on myös skotti (skotlanninterrieri), joka on ongelmallinen koira.
– Se on hänen tyttärensä koira. Hän (Scorsese) ei pidä koirasta, mutta hänen on pakko hoitaa sitä ja blaa, blaa, blaa…
Schrader kertoi, miten hän oli kumartunut koiraa kohti silittääkseen sitä.
– Skotti ei vain vienyt osaa peukalostani. Se söi sen.
Wikipedia kuvailee skotlanninterrieriä pieneksi mutta vankkarakenteiseksi koiraksi. Sen säkäkorkeus on sivuston mukaan noin 25–28 senttimetriä, ja paino vaihtelee 8,5–10,5 kilogramman välillä. Koirarotua on kuvailtu temperamenttiseksi ja vahvaluonteiseksi.
Schrader joutuu jatkamaan käsikirjoittajan ja ohjaajan töitä jatkossa ilman osaa peukalostaan. Hän valmistautuu parhaillaan uuden elokuvansa Oh, Canada ensi-iltaan Cannesin elokuvajuhlilla 17. toukokuuta.
Elokuva perustuu Russell Banksin romaaniin Foregone, ja pääosassa nähdään Richard Gere. Hän näyttelee kirjailijaa, joka on kuoleman partaalla. Muina tähtinä Jacob Elordi, Uma Thurman ja Michael Imperioli.
Martin Scorsesesta kerrottakoon, että hän kehittää parhaillaan elokuvaa A Life Of Jesus, joka perustuu vuoden 1973 samannimiseen kirjaan, jonka kirjoitti Shūsaku Endō. Hän kaavaillut näyttelijöiksi Andrew Garfieldiä ja Miles Telleriä.
Alla video skotlanninterrieristä.

Lähde: NME