Marvel suunnitteli omaa elokuvaa tärkeälle hahmolle – suunnitelmat kuitenkin peruttiin

Tony Starkin ystävä ja apuri sai melkein oman elokuvansa.

11.2.2018 02:00

Marvel suunnitteli tekevänsä elokuvan War Machine -hahmolle.

Asiasta kertoi käsikirjoittaja Joe Robert Cole, joka kirjoitti Marvelille pian ilmestyvän Black Panther -elokuvan. Vuosia sitten Cole oli kirjoittanut Chinatown-klassikkoelokuvan tyylisen käsikirjoituksen, joka herätti Marvelin huomion.

Marvel kutsui Colen tapaamiseen keskustelemaan liittymisestä heidän kirjoittajien ohjelmaansa. Ohjelman lisäksi keskustelu kääntyi War Machineen keskittyvään elokuvaan.

– Siinä tapaamisessa he myös sanoivat, että he ajattelevat War Machine -elokuvan tekemistä. Ehdotin konseptia ja voitin sen työn kirjoittaa käsikirjoitus, mutta he päättivät sen perusteella, mitä Iron Man 3:sta piti tulla, etteivät he aio tehdä War Machinea enää. Mutta he kysyivät, olisinko kiinnostunut liittymään heidän kirjoittajien ohjelmaan sen sijaan, Cole selitti.

James “Rhodey” Rhodesia eli War Machinea esitti ensimmäisessä Iron Man -elokuvassa Terrence Howard, mutta hänet korvattiin seuraavissa elokuvissa Don Cheadlella.

Lähde: Slashfilm

Lisää luettavaa