Marvel-tähti on kiinnitetty Netflixin toimintatrillerin tähdeksi – leffaa kuvaillaan John Wickin kaltaiseksi

Ohjaajaa ei ole vielä löytynyt.

28.11.2020 18:00

Anthony Mackie on kiinnitetty Netflixin The Ogun -toimintatrillerin tähdeksi. Hän tulee toimimaan myös elokuvan tuottajana.

Ennen stuntnäyttelijänä toimineen Madison Turnerin kirjoittama rymistely kertoo Xavier Rhodesista, jonka tytär on saanut häneltä harvinaisen sairauden. Hän vie tyttärensä Nigeriaan löytääkseen parannuskeinon sairauteen. Kun tytär kidnapataan, Rhodes hyökkää alamaailman kimppuun löytääkseen tyttärensä ennen kuin on liian myöhäistä. The Ogunia kuvaillaan projektiksi, jossa John Wick ja Jumalainen näytelmä on sekoitettu keskenään.

Marvel-elokuvien Falconina tunnettu Mackie on aikaisemminkin tehnyt yhteistyötä suoratoistojätin kanssa. Mackie on nähty mm. Netflix-tuotannoissa IO ja Altered Carbon.

The Ogunille ei ole vielä kiinnitetty ohjaajaa.

Lähde: THR

Lisää luettavaa