Marvel tekemässä omaa Suicide Squad -tyylistä elokuvaa – Thunderbolts löysi ohjaajan

Tämähän se kuulostaa mahtavalta!

10.6.2022 19:00

Marvel on laittanut kaikessa hiljaisuudessa pyörät pyörimään uuden crossover-elokuvan tiimoilta. Thunderbolts-niminen tekele tulee keskittymään joukkoon MCU-pahiksia, jotka suorittavat vaarallisia operaatioita valtionsa alaisuudessa.

Idea kuulostaa hyvin samankaltaiselta kuin mitä yleisöt ovat päässeet näkemään valkokankailla DC:n Suicide Squad -elokuvien parissa. Thunderboltsin juonesta tai näyttelijäkiinnityksistä ei ole vielä tarkempia tietoja, mutta alkuperäisissä sarjakuvissa tiimin riveissä on nähty esimerkiksi Black Widow, Taskmaster, Winter Soldier, Paroni Zemo ja US Agent.

Ohjaajaksi tulevaan rymistelyyn on kiinnitetty Jake Schreier. Hän on ohjannut aiemmin suuren määrän musiikkivideoita sekä elokuvat Robot & Frank ja Paper Towns. Käsikirjoituksesta vastaa Black Widown kynäillyt Eric Pearson.

Elokuvan julkaisuaikataulu ja muut yksityiskohdat tarkentuvat myöhemmin.

Lähde: Deadline

Lisää luettavaa