Marvelin Loki ehdolla uuden Crow-elokuvan pääosaan

22.4.2013 12:53

Kulttielokuva Crow (1994) uusintafilmatisoidaan. Pääosaa havittelee The Avengers -elokuvan Lokina nähty Tom Hiddleston.

James O’Barrin sarjakuvaan perustuvassa ja Alex Proyasin ohjaamassa alkuperäisessä fantasiatoiminnassa kuolleista palaavaa Eric Dravenia esitti Brandon Lee.

Oikeutta janoavan kostajan tarina on poikinut kolme jatko-osaa, mutta silti Crow tunnetaan parhaiten siitä, että pääosanäyttelijä Lee menehtyi kuvausonnettomuudessa, kun vielä osa elokuvan kohtauksista oli kuvaamatta.

Uusintafilmatisoinnin ohjaa F. Javier Gutierrez, joka työstää parhaillaan The Monkey’s Paw -elokuvaa ja on aiemmin ohjannut kuolettavan meteoriitin odotuksesta kertovan elokuvan Tres días (engl. Before the Fall).

Hiddleston on ehtinyt tavata uusintafilmatisoinnin tuottajat ja kokeilla itse vaalean pääosan maanista Jokeri-lookkia. Virallinen maskeeraustesti on luvassa lähipäivinä, joten syksyllä Thor: The Dark Worldissä nähtävä Hiddleston on vahvasti Eric Dravenin uusioroolissa kiinni.

Uuden Crow-elokuvan tuotanto on alustavasti aikataulutettu ensi syksyksi.

Kuva alkuperäisestä Crow-elokuvasta.

Lähde: The Wrap

(Episodi/JSV)

Lisää luettavaa