Matt Damonilla on hämmentävän vähän repliikkejä uudessa Jason Bournessa – arvaatko kuinka monta?

Matt Damon ei pääse paljon puhumaan tulevassa Jason Bourne -elokuvassa.

19.7.2016 20:00

Damon ja ohjaaja Paul Greengrass paljastivat, että uusimmassa Bourne-seikkailussa nimihahmolla on yhteensä noin 25 repliikkiä.

Eli yli kahden tunnin mittaisessa elokuvassa Jason Bournea esittävällä Damonilla on repliikki suunnilleen viiden minuutin välein.

Jason Bourne on viides osa Robert Ludlumin kirjoihin perustuvassa elokuvasarjassa. Damonin lisäksi Julia Stiles palaa rooliinsa edellisistä elokuvista. Jason Bournen muissa rooleissa nähdään Alicia Vikander, Tommy Lee Jones ja Vincent Cassel.

Jason Bourne saa Suomen ensi-iltansa 29. heinäkuuta.

Lähde: Digital Spy

Lisää luettavaa