Matt Groening sai jälleen kritiikkiä niskaansa Apu-hahmon vuoksi

Hahmo herättää monenlaisia tuntemuksia.

23.3.2021 17:33

Matt Groeningin luoma Simpsonit-sarja porskuttaa edelleen, mutta eräs hahmo joutui poistumaan ainakin väliaikaisesti Springfieldistä rasististen syytösten vuoksi, sillä Apu-hahmoa syytettiin stereotyyppisen mielikuvan luomisesta. Kwik-E-Martin omistajan ääninäyttelijä oli valkoinen Hank Azaria, jota pidettiin niin ikään ongelmana. Azaria ei aio palata näyttelemään hahmoa.

Groening puolestaan on jälleen kommentoinut Apun tapausta.

– Minusta Apu-tarinat ovat fantastisia, ja hän on yksi vivahteikkaimmista hahmoista hölmössä, kaksiulotteisessa animaatiosarjassa. Joten kyllä, olen ylpeä Apusta, Groening sanoi USA Todaylle.

– En yritä käynnistää uutta kritiikkivyöryä, mutta sillä ei ole väliä mitä sanon. Saan sitä kuitenkin, Groening jatkoi.

Sivuston Hindu-American.org edustaja Shereen Bhalla ei ollut tyytyväinen siitä, että Apuun liittyviä huolia mitätöidään. Hänen mukaansa lapsia kiusataan koulussa hahmon takia, ja hindu-yhteisö tuntee tulleensa Apun vuoksi marginalisoiduksi.

Groening sanoi aiemmin, ettei nähnyt menneinä aikoina ongelmaa siinä, että valkoiset näyttelevät muidenkin etnisten ryhmien kuin valkoisten roolit.

– Ajat muuttuvat, mutta minulla ei itse asiassa ollut ongelmaa siinä miten toimimme, Groening aloitti.

– Kaikki näyttelijämme näyttelevät tusinoittain eri hahmoja, ketään ei ollut tarkoitus jättää ulkopuolelle. Kiihkoilu ja rasismi ovat edelleen uskomaton ongelma, ja on hyvä lopultakin pyrkiä lisäämään tasa-arvoa ja representaatiota, Simpsonien isä jatkoi.

Groening mietti niin ikään, että lopulta ei ole enää merkitystä mitä sanoo, joku hyökkää kuitenkin.

– Totta puhuen, se ei vaikuta minuun mitenkään, Groening totesi.

Apun kohtalo on edelleen avoin, vaikkei Azaria palaakaan hahmoa näyttelemään. Groening kommentoi, että heillä on Apun varalle ”kunnianhimoisia” suunnitelmia, mutta he vielä miettivät, saako niitä toimimaan.

Lähde: Metro, CinemaBlend

Lisää luettavaa