Matt Reeves jakoi ensimmäisen potretin The Batman -elokuvan kuvauksista!

Ei kovin valaiseva kuva, mutta melkein 18 000 ihmistä on kommentoinut.

28.1.2020 10:33

Pitkään tuotannossa ollut The Batman -elokuva on lopultakin saanut todellisen alkusysäyksen – sen kuvaukset ovat lopultakin alkaneet.  Elokuvan ohjaaja Matt Reeves juhlisti tapausta lataamalla kuvan Twitteriin.

Leffasta piti tulla alun perin Ben Affleckin näytös, mutta projekti kariutui syistä, jotka eivät ole ehkä edelleenkään täysin selviä. Affleck itse antoi ymmärtää, ettei saanut luotua hyvää tarinaa ja luovutti Batman-varusteensa eteenpäin.

Tulevan leffan päätähtenä nähdään Twilight-tähti Robert Pattinson. Alla kuva.

Lähde: Screen Crush

Lisää luettavaa