MCU:n Ihmenelosten syntytarinasta huhuillaan – kaiken takana on…

Kaikki käy järkeen.

6.1.2020 15:20

Ihmeneloset on yksi kaikkien aikojen suosituimmista supersankariporukoista. Kunnollista elokuvaa tyypeille ei ole kuitenkaan tehty, ellei sellaiseksi lasketa vuoden 1994 The Fantastic Four -kalkkunaa. Hieno leffa!

Nyt Ihmenelosten oikeudet ovat Marvel Studiosilla.

Huhu kertoo, että Ihmenelosten MCU-syntytarina liittyisi vahvasti MCU:n kvanttitodellisuuteen. Kvanttimaailmassa on tapahtunut jo kaikenlaista. Se oli esimerkiksi Avengers: Endgamen tärkein juonellinen elementti. Se on helppo polku, sillä sen avulla voi perustella kaiken.

Ihmeneloset syntyvät ilmeisesti 1960-luvulla myös MCU:ssa, mutta jäävät jumiin tutkiessaan kvanttimaailmaa, josta he lopulta putkahtavat MCU:n nykyaikaan. Ant-Man saattaa liittyä tapaukseen, joten näemmekö Ihmeneloset ensimmäistä kertaa Ant-Man 3:ssa?

Huhut kertovatkin, että Avengers-torni muuttuu Baxter Buildingiksi ja Reed Richardsista tulisi Peter Parkerin uusi tieteellinen mentori nyt kun Tony Stark on poissa kuvioista.

Lähde: We Got This Covered

Lisää luettavaa