Michael J. Fox ei ole pystynyt ottamaan rooleja pariin vuoteen: ”Jokainen askel on kuin matemaattinen ongelma”

AOP

Näyttelijä on optimistinen, mutta ei voi hyvin.

The Guardian haastatteli näyttelijä Michael J. Foxia, joka on julkaissut uuden muistelmateoksen. Haastattelussa 59-vuotias Fox myöntää, että hänen optimisminsa Parkinsonin taudin kanssa on rajallinen. Hän on sairastanut tautia 30 vuotta.

Hänen kuntonsa on rapistunut, eikä Fox kykene enää soittamaan kitaraa, kirjoittamaan tai muodostamaan aina selkeää puhetta. Silloin tällöin Fox joutuu turvautumaan pyörätuoliin. Siitä huolimatta Paluu tulevaisuuteen -tähti on energinen ja puhuu toimittajan kanssa melkein kaksi tuntia, sovitun tunnin sijaan.

Fox kertoi muun muassa kuinka voimattomalta hänestä tuntui silloin, kun vuonna 2016 Donald Trump ivasi New York Timesin vammaista toimittajaa. ”Se oli halpamaista.” Hän vertaa Trumpia Paluu tulevaisuuteen -elokuvan kiusaajaan Biff Tanneniin.

Keskustelu palasi kuitenkin aina hänen omaan terveyteensä. ”Kävelin ennen nopeasti, mutta jokainen askel on nykyään kuin matemaattinen ongelma, joten otan hitaasti.”

Fox on joutunut jättämään näyttelemisen, ainakin toistaiseksi. Vuoden 2018 jälkeen hän ei ole pystynyt ottamaan rooleja vastaan. ”Jos jokin muuttuu, hyvä, tai sitten löydän keinon jolla voin tehdä asiat eri tavalla.”

Aiheeseen liittyvät jutut