Miesten vuoro -elokuva palkittiin Virossa. Dokumentti sai viikonloppuna pääpalkinnon Pärnun kansainvälisillä dokumenttielokuvafestivaaleilla. Elokuva oli valittu festivaalin kansainväliseen kilpailusarjaan.
Miesten vuoro on palkittu aiemmin myös Tampereen elokuvajuhlilla sekä Risto Jarva- että yleisöpalkinnoilla, Visions du Réel -festivaaleilla Sveitsissä Interreligious Jury -palkinnolla, pääpalkinnolla DocAviv -elokuvafestivaaleilla Israelissa sekä Millenium -palkinnolla Planete Doc Review -festivaaleilla Puolassa.
Kesäkuussa Miesten vuoro palkittiin Yhdysvalloissa Afi/Discovery Channel Documentary Film -festivaaleilla, jossa se sai Special Jury -palkinnon. Lisäksi Tasa-arvoasiain neuvottelukunta myönsi sen ohjaajille Miehen työ -palkinnon ja Suomen Saunaseura Löylynhenki -palkinnon.
Elokuva on kerännyt tähän mennessä jo yli 24 000 katsojaa elokuvateattereissa. Miesten vuoro tullaan näkemään myös elokuvateattereissa Ruotsissa, Puolassa ja Norjassa. Elokuvan televisioesitysoikeudet on tähän mennessä myyty Suomen lisäksi Ranskaan, Saksaan, Ruotsiin, Puolaan ja Viroon.
Pärnun kansainvälinen dokumenttielokuvafestivaali on perustettu jo vuonna 1987. Se on Viron vanhin elokuvafestivaali.
Miesten vuoron ovat ohjanneet Joonas Berghäll ja Mika Hotakainen.
Lue myös: Tilaa Episodin uutiskirje ja tiedät mitä katsoa! Nappaa katseluvinkit suoraan sähköpostiin tästä.