Miksi Blade Runner 2049 menetti alkuperäisen säveltäjänsä? – Ohjaaja vastaa nyt itse

Elokuvan arviot ovat olleet lähes poikkeuksetta ylistäviä.

30.9.2017 10:17

Ohjaaja Denis Villeneuvella ja säveltäjä  Jóhann Jóhannssonilla on ollut toimiva työsuhde. Islantilaissäveltäjä on työskennellyt huippuohjaajan kanssa jo elokuvissa Prisoners, Sicario ja Arrival, jonka jälkeen Jóhannsson palkattiin myös Blade Runner 2049:n maailmaa luomaan.

Fanien pelot heräsivät kuitenkin, kun saimme tietää Jóhannssonin väistyneen säveltäjän paikalta ja Villeneucen ottaneen Hans Zimmerin ja Benjamin Wallfischin hoitamaan homman. Oliko elokuva ongelmissa?

Villeneuve on itse nyt ensimmäistä kertaa kommentoinut säveltäjän vaihtoa, myöntäen ettei Jóhansson ollut oikea valinta juuri tähän elokuvaan.

”Sanotaan näin, että elokuvien tekeminen on laboratorio. Se on taiteellinen prosessi. Et voi suunnitella asioita. Jóhann Jóhannsson on kaikista elävistä säveltäjistä oma suosikkini. Hän on voimakas taiteilija”, Villeneuve sanoo.

”Mutta elokuva tarvitsi jotain muuta, ja minun piti palata lähemmäs jotain, joka muistutti Vangelista. Johan ja minä päätimme, että minun pitää lähteä eri suuntaan – sen aion sanoa. Toivottavasti saan työskennellä hänen kanssaan uudestaan, sillä hän on mielestäni fantastinen säveltäjä.”

Blade Runner 2049 saa Suomen ensi-iltansa 6.10.2017.

Lähde: Al Arabiya

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia