Näyttelijä ja aktivisti Shannon Elizabeth juhlii tänään 51-vuotissyntymäpäiväänsä. Wacossa, Teksasissa varttunut Elizabeth tunnetaan parhaiten roolistaan Nadiana American Pie (1999) -elokuvassa, joka teki hänestä ikonisen hahmon tuolloiselle teinisukupolvelle. Hän nousi kyseisen roolinsa ansiosta 1990- ja 2000-lukujen tunnetuksi seksisymboliksi ja teini-idoliksi.
Elizabethin muita merkittäviä elokuvia ovat muun muassa Sänkykamarin sankari (2001), Scary Movie (2000) ja Rakkautta vain (2003). Hän on myös esiintynyt Jay and Silent Bob Strike Back (2001), Kolmetoista aavetta (2001), Cursed (2004) ja Night of the Demons (2009) -elokuvissa.
Lisäksi hänellä oli toistuva rooli yhdeksässä jaksossa suositussa 70’s Show -televisiosarjassa, ja hän on tunnettu pääroolistaan Cuts-sarjassa.
Elizabeth on yksi parhaista pokeria pelaavista julkkiksista
Mallina ennen näyttelijäuraansa toiminut Elizabeth on myös luonnonsuojelija, eläinaktivisti ja pokerinpelaaja.
Vielä vuonna 2006 häntä pidettiin yhtenä parhaista pokeria pelaavista julkkiksista, ja Elizabeth kutsui pokeria hänen toiseksi urakseen. Hän oli aktiivinen pokerinpelaaja vuoteen 2010 saakka, ja hän pelaa edelleen silloin tällöin.
Aktivismin saralla hän on ollut voittoa tuottamattoman järjestön perustajajäsen, joka keskittyy eläinten ja luonnon suojelemiseen. Aikaa järjestötoimintaan hänellä menee sekä Etelä-Afrikan Kapkaupungissa että myös Yhdysvalloissa. Järjestöllä on ohjelma myös ihmisiä varten, jonka kautta afrikkalaisia naisia pyritään auttamaan luonnonsuojeluun liittyvissä opinnoissa.
American Pie 2 -elokuvassa oli ongelmaa palkan kanssa
Elizabeth paljasti Inside of You with Michael Rosenbaum -podcastissa, että hän sai roolistaan ensimmäisessä American Pie -elokuvassa ”pari tuhatta” palkkaa. Hän kertoi, että olisi tehnyt sen ilmaiseksikin, mutta jatko-osaan hän halusi reilun palkan.
Hän kieltäytyikin useista tarjouksista palata vuonna 2001 julkaistuun jatko-osaan. Hän suostui vasta, kun summa tuntui oikealta.
– Hylkäsin monet tarjoukset useita kertoja, Elizabeth sanoi.
– Asianajajani, managerini ja agenttini pitivät minua hulluna. He painostivat minua sanomaan kyllä. Minä vain sanoin jatkuvasti ei. En tiedä miksi – kai minulla oli päässäni jokin summa, joka heidän olisi mielestäni maksettava, ja sain heidät maksamaan sen summan.
– Saat 15 minuuttiasi, joten sinun täytyy lypsää se, Elizabeth pohti.
Hän ei välittänyt siitä, että hänelle maksettiin ensimmäisestä elokuvasta vain vähän.
– Se oli ensimmäinen studioelokuvani.
– Olisin tehnyt sen ilmaiseksi, näyttelijä sanoi lisäten olleensa roolista onnellinen.
Näyttelijäura jatkuu vilkkaana
Elizabethin näyttelijäura on hyvällä mallilla, ja hän on tehnyt aktiivisesti töitä halvemman budjetin elokuvissa. Elokuvista viimeisimpiä on Death on the Border, jossa näyttelee myös Eric Roberts ja Danny Trejo.
Leffa kertoo kahdesta päättäväisestä naisesta, jotka päättävät paeta väkivaltaisista suhteistaan. Lisäksi juonessa käsitellään ihmiskauppaa. Elokuva sai valitettavasti täystyrmäyksen kriitikoilta, eikä siitä pitänyt yleisökään.
A Home for the Holidays (2023) saa sentään IMDb-arvosanan 5,8. Draama kertoo rautakaupan omistajasta, joka ostaa rappeutuneen talon pienestä Coloradon kylästä. Yllättäen alkuperäisen omistaja ilmestyy vaatimaan sitä takaisin.
Seuraavaksi Elizabethilta on luvassa toimintaa. Brothers’ in Arms -elokuvassa nähdään huhutusti myös Randy Couture. Elokuva seuraa kahta lapsuudenystävää, jotka värväytyvät armeijaan.
Alla listattuna muutamia triviatietoja Shannon Elizabethista
Hän opiskeli taistelulaji Krav Magaa rooliinsa poliisina elokuvassa Sänkykamarin sankari (2001). Hän oli myös ainakin kerran Beverly Hillsin poliisipartion mukana.
Sijoittui kolmannelle sijalle NBC:n National Heads-Up Poker Championship -turnauksessa maaliskuussa 2007. Hän ansaitsi kilpailusta 125 000 dollaria.
Hänen suosikkinäyttelijöitään ovat Gary Oldman ja Michelle Pfeiffer.
Poseerasi Playboy-lehdelle vuosina 1997 ja 1998 ja sanoo, että se on yksi hänen ”suurimmista katumuksistaan”.
Shannon Elizabeth on Instagramissa. Alla hänen jakamiaan julkaisuja.