Musiikin supertähdestä elämäkertaelokuva – Lego-versiona!

Tätä ei kukaan ehkä osannut odottaa.

29.1.2024 07:01

Variety uutisoi, että musiikin supertähti, kahden Oscarin ehdokas Pharrell Williams saa elämäkertaelokuvansa. Kyseessä tulee kuitenkin olemaan astetta erikoisempi projekti, sillä kyseessä tulee olemaan Lego-elokuva.

Williams on tuttu muun muassa laulusta Happy. Hän on myös Louis Vuittonin luova johtaja. Elokuvan tuottaa Focus Features ja sen ohjaa Morgan Neville. Elokuvan nimi tulee olemaan Piece by Piece.

”Pharrell ei ollut kiinnostunut kertomaan elämäntarinaansa tavallisessa elokuvassa, sen sijaan hän halusi kertoa sen tavalla, joka antaa yleisön mielikuvituksen laukata vapaana. Tehty hänen visionsa avulla, Piece by Piece uhmaa genrerajoja ja odotuksia, jonka avulla yleisö voi matkata Lego-maailmaan, jossa kaikki on mahdollista”, tiedotteessa kerrotaan.

Lisää luettavaa