Nainen väittää Steven Spielbergin West Side Story -elokuvan tähden hyväksikäyttäneen häntä seksuaalisesti – sanoi olleensa 17-vuotias

Poisti sittemmin sosiaalisen median tilinsä.

20.6.2020 20:43

Gabby-niminen nainen väitti perjantaina Twitterissä viestittäneensä vuonna 2014 Ansel Elgortille, että hän täyttää pian 17 vuotta. Elgort oli sen jälkeen antanut yksityisen Snapchat-tilinsä Gabbylle ja väitetysti pyytänyt alastonkuvia. Hän oli tiettävästi myös ehdottanut 17-vuotiaalle kolmen kimppaa.

Naisen kertomuksen mukaan West Side Story -elokuvassa näyttelevä Ansel Elgort pakotti hänet seksuaaliseen tekoon kun hän oli 17-vuotias ja Elgort täyttänyt 20 vuotta. Seksuaalisesta teosta Gabby paljasti sen verran, että hän oli vielä neitsyt ja olisi halunnut Elgortin lopettavan kivun vuoksi. Elgort oli naisen kertomuksen mukaan kuitenkin jatkanut.

Gabby latasi kuvan, jossa hän vaikutti istuvan Elgortin kanssa sekä kuvan keskustelusta Elgortin kanssa. Sittemmin nainen on poistanut sosiaalisen median tilinsä, sillä hän sai positiivisen palautteen lisäksi myös paljon kritiikkiä.

Nainen sanoi, ettei aikoinaan kertonut tapauksesta kenellekään, sillä Elgort oli väitetysti sanonut sen tuhoavan hänen uransa. Nainen sanoi myös kärsivänsä traumasta sekä paniikkihäiriöstä ja käyvänsä terapiassa. Elgort ei ole vielä tiedottanut asiasta. Alla naisen viesti ja kuvat.

 

Lisää luettavaa