Natalie Portman palkitsi suomalaisen Emmi Parviaisen Berliinissä

10.2.2015 11:22

Natalie Portman vierailee Berliinin elokuvajuhlilla kilpasarjassa esitettävän Terrence Malickin Knight of Cups -uutuuden edustajana. Hän toimii myös festivaalien Shooting Stars -osion suojelijana.

Shooting Stars -ohjelma kerää joka vuosi Berliiniin kymmenen lupaavaa nuorta näyttelijää ympäri Eurooppaa. Näyttelijät tutustuvat kokeneempiin kollegoihinsa eri maista ja tapaavat ohjaajia ja tuottajia. Ohjelmaa pidetään merkittävänä ponnahduslautana kansainväliselle uralla. Sieltä ovat julkisuuteen ponnistaneet muun muassa Alicia Vikander, Daniel Brühl ja Carey Mulligan.

Suomesta ohjelmaan ovat aikaisemmin päässeet Samuli Vauramo (2009), Pihla Viitala (2010) ja Laura Birn (2013). Tänä vuonna Suomesta mukaan oli kutsuttu erityisesti Silmäterä-elokuvan pääosassa kehuja kerännyt Emmi Parviainen. Tällä hetkellä Parviaisen voi nähdä myös Eila, Rampe ja Likka -komedian Likkana.

Maanantaina 9. helmikuuta Natalie Portman luovutti osallistujille ohjelmaan liittyvät palkinnot. Juontajana toiminut Portman jakoi jokaiselle kymmenen lupaavan tähden joukkoon päässeelle kandidaatille henkilökohtaisen Shooting Stars -palkinnon, onnitteli saavutuksesta ja toivotti menestystä uralle.

Shooting Stars -ohjelman pääpalkinnon sai Iso-Britannian Maisie Williams, joka tunnetaan erityisesti Game of Thrones -sarjan Arya Starkina. Hänen ja Parviaisen ohella muita eurooppalaisia nousevia tähtiä olivat Tanskan Joachim Fjelstrup, Saksan Jannis Niewöhner, Islannin Hera Hilmar, Irlannin Moe Dunford, Espanjan Natalie de Molina, Sveitsin Sven Schelker, Liettuan Aistė Diržiūtė ja Hollannin Abbey Hoes.

EPISODI/Jouni Vikman

Kuva © Ralf Uhler/EFP

 

Lisää luettavaa