Näyttelijä Anne Heche on julistettu kuolleeksi – oli karmeassa kolarissa viikonloppuna

Nyt se on virallista, Anne Heche on kuollut.

12.8.2022 21:58

Viikonloppuna karmeaan auto-onnettomuuteen joutunut Anne Heche on julistettu virallisesti kuoliaaksi 12. elokuuta. 53-vuotias näyttelijätär ajoi kokaiinin vaikutuksen alaisena noin 150 km/h läpi asuintalon, jonka seurauksena sekä hänen autonsa että talo syttyivät palamaan.

Uutisoimme jo tänään, kuinka Hechen edustaja kertoi näyttelijättären olevan aivokuollut ja hänen sydäntään pidetään lyömässä, koska hän on elinluovuttaja. Heche jäi palavan autonsa loukkoon puoleksi tunniksi ennen kuin hänet saatiin pelastettua.

Asunnon omistaja Lynne Mishele on saanut jonkinlaisia vakavia vammoja, mutta niistä ei ole vielä uutisoitu. Poliisi tutkii Hechen huumepäissään aiheuttamaa tuhoa vakavana rikoksena.

Katso kuvat Hechen karmeasti romuttuneesta autosta täältä.

Kepeät mullat, Anne.

Lähde: Daily Mail

Lisää luettavaa