Ysärin suosikkinäyttelijä Anne Heche on joutunut karmeaan auto-onnettomuuteen: palanut vakavasti

Toivottavasti Heche selviää tästä.

6.8.2022 09:02

Anne Heche on toimitettu sairaalaan Los Angelesissa tapahtuneen auto-onnettomuuden jäljiltä. Hänellä on uutisoitu olevan vakavia palovammoja.

Heche törmäsi autollaan taloon Mar Vistan alueella Los Angelesissa. Sekä Hechen auto että talo syttyi tuleen.

TMZ:ssä kerrotaan Hechen törmänneen Mini Cooperinsa tätä ennen autotalliin, josta oli kuitenkin jatkanut matkaansa.

Heche voitti aikoinaan Emmyn saippuadraama Another Worldista. Hän on näytellyt myös Psykon remakessa sekä muun muassa Kuusi päivää, seitsemän yötä -elokuvassa Gracie’s Choice -sarjassa, The Vanishedissa, I Know What You Did Last Summerissa ja Donnie Brascossa.

Heche joutui psykiatriseen sairaalaan vuonna 2000, kun hän päätyi tuntemattoman ihmisen kotiin nautittuaan ekstaasia.

Heche on puhunut julkisesti mielenterveysongelmistaan. Hän oli lapsena isänsä hyväksikäytön uhri.

Vuonna 2020 Heche kertoi haastattelussa ”juopotelleensa, vetäneensä kamaa ja harrastaneensa seksiä, jotta voisi häpäistä itsensä.”

Heche ja Ellen DeGeneres seurustelivat vuosina 1997–2000.

Lähde: Comicbook

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia