Näyttelijä Anne Meara, viiden Emmyn ehdokas, on kuollut

28.5.2015 04:33

Näyttelijä ja koomikko Anne Meara kuoli lauantaina Manhattanilla perheensä ympäröimänä. Hän oli 85-vuotias. Tarkempia tietoja ei ole kerrottu julkisuuteen.

Komedienne oli 61 vuotta naimisissa näyttelijä Jerry Stillerin kanssa. Heidät tunnettiin Stiller & Meara -parivaljakkona The Ed Sullivan Showssa ja muissa ohjelmissa 1960-luvulla. Mearan ura hiipui hiljalleen, mutta hän jatkoi näyttelyä elokuvissa ja televisiosarjoissa aina vuoteen 2014 saakka.

Meara oli menestyneen komedianäyttelijä Ben Stillerin äiti. Hän esiintyi poikansa elokuvassa Night at the Museum – yö museossa. Jerry Stiller on niin ikään näytellyt poikansa elokuvissa, kuten Zoolander ja Sekaisin suhteessa.

Anne Meara oli viisi kertaa ehdokkaana Emmy-palkinnon saajaksi ja voitti kerran Writers Guild Award -palkinnon.

Ben Stiller kiitti fanejaan tuesta. Twiitti alla.

Kuva: Night at the Museum – yö museossa

Lähteet: The Guardian, Los Angeles Times, IMDB

(Episodi/MLE)

Lisää luettavaa