Näyttelijätär syyttää kuuluisaa ohjaajaa – ”Hän nuoli minua”

Outoja toiveita.

8.11.2017 18:27

Tuottaja-ohjaaja James Toback sai niskaansa uusia syytöksiä. Näyttelijätär Becky Wahlstrom väitti Tobackin ahdistelleen häntä hotellihuoneistossa pitämissään juhlissa vuonna 1998.

Väitetty tapaus sattui, kun tuolloin 23-vuotias Wahlstrom tapasi juhlissa Tobackin roolin tiimoilta. Wahlstromin mukaan Toback nuoli tapaamisessa Wahlstromin kainalokarvoja ja halusi Vulture-lehden kuvailemalla tavalla ”kuivaköyriä” tätä vaatteet päällä.

Tobackilla oli myös muita outoja toiveita – hän halusi muun muassa, että Wahlstrom vääntäisi Tobackin nännejä. Lisäksi Toback oli kertonut Wahlstromille jonkinlaisia salaisuuksia ja luvannut muuttaa hänen elämänsä.

Wahlstrom kertoi olleensa peloissaan, jonka vuoksi hän oli huutanut ja työntänyt Tobackin pois. Tämän jälkeen hän oli ”hajottanut” Tobackin hotellihuoneen.

Toback poistui hetkeksi paikalta tapaamaan toista vierasta hotellin aulaan, jolloin Wahlstrom soitti kämppäkaverilleen, laittoi kenkänsä jalkaan, käyskenteli hetken huoneiston terassilla ja poistui lopulta paikalta.

Wahlstrom sanoo hänellä olevan seitsemän ja puoli sivua pitkä kuvaus tilanteesta päiväkirjassaan.

Lähde: Vulture

Lisää luettavaa