Näyttelijä Emma Roberts juhli 10. helmikuuta 34-vuotissyntymäpäiväänsä. Hänet tunnetaan rooleistaan elokuvissa Millerit (2013), Nerve (2016) ja Aquamarine (2006). Roberts on näyttelijä Eric Robertsin tytär ja samalla Julia Robertsin veljentytär.
Näyttelemisen kipinä syttyi jo lapsuudessa, kun hän vietti aikaa Julia-tätinsä kanssa elokuvien kuvauspaikoilla. Hänen debyyttinsä valkokankaalla tapahtui kiitellyssä Johnny Deppin elokuvassa Blow (2001), jossa hän esitti Deppin hahmon tytärtä. Sen jälkeen seurasi pienempiä rooleja, kunnes hänet valittiin pääosaan tv-sarjaan Unfabulous (2004), josta hän sai paljon huomiota.

Roberts esiintyi myös elokuvassa Adult World (2013) yhdessä Evan Petersin (Monster: The Jeffrey Dahmer Story) kanssa. Heidän välilleen syttyi suhde kuvausten aikana, ja he menivät kihloihin, mutta eivät lopulta avioituneet.
Yhteinen aika ei ollut täysin ongelmatonta. Vuonna 2013 Roberts pidätettiin, kun hän hyökkäsi Petersin kimppuun. Hänet vapautettiin kuitenkin muutaman tunnin jälkeen, eikä syytettä nostettu – Peters ei sitä vaatinut. Välikohtauksessa Peters sai kuitenkin vammoja.
Lue myös: Suuri puhallus -elokuviin palaava Isla Fisher täytti 49 – tältä nuorekas tähti näyttää nyt

Viranomaiset kertoivat, että vuoden yhdessä ollut pari oli riidellyt hotellihuoneessaan, ja joku hotellista soitti poliisit paikalle. Saavuttuaan poliisit näkivät Petersin verisen nenän ja puremajäljen hänen kehossaan, ja he pidättivät Robertsin välittömästi. Robertsin sisäpiirin kuulunut lähde kertoi molempien lyöneen toisiaan ja molempien olleen syyllisiä.
Peters ja Roberts erosivat vuonna 2019 pitkän ja toksiseksi väitetyn on/off-suhteen jälkeen. Vuonna 2020 Roberts sai vauvan Garrett Hedlundin kanssa, mutta sekin suhde päättyi eroon tammikuussa 2022. Robertsin uusin suhde on näyttelijä Cody Johnin kanssa. Suhde jatkuu edelleen.
Lue myös: Alice Eve herätti kohua paljastavalla kohtauksellaan – tältä 43-vuotias tähti näyttää nyt

Tähden mielestä nepotismisyytökset ovat seksistisiä
Kuten aiemmin mainittiin, Emma Robertsin isä on menestynyt näyttelijä Eric Roberts ja täti puolestaan huiman uran tehnyt Julia Roberts. Se on ollut omiaan luomaan ilmapiirin, jossa Emma on saanut kuulla ”nepo-baby” nimittelyä. Hänen mielestään nepotismileiman käyttäminen on seksististä, ja sitä käytettäisiin vain nuoriin naisiin.
Roberts nosti esille George Clooneyn, joka ei hänen mielestään ole kokenut syytöksiä nepotismista. Hänen äitinsä oli näyttelijä Rosemary Clooney.
– Vitsailen aina: ”Miksi kukaan ei hauku George Clooneya nepo-vauvaksi?”
– Rosemary Clooney oli ikoni, Roberts sanoi iHeartPodcastissa vuonna 2024.
– Minusta tuntuu, että nuoret tytöt joutuvat kovemmalle koetukselle nepo baby -juttujen kanssa. En oikeastaan näe ihmisten haukkuvan kuuluisien näyttelijöiden poikia. En tarkoita, että heitä pitäisi haukkua.
Robertsin mukaan kuuluisaan perheeseen syntymisestä on sekä etuja että haittoja.
Robertsilta on tulossa uusia elokuvia
Hänen viimeisin, melko kelvot arviot saanut elokuva on About Fate (2022). Se on romanttinen komedia, joka kertoo kahdesta ihmisestä, jotka uskovat rakkauteen, mutta eivät koskaan löydä sen todellista merkitystä. Kohtalo asettaa heidät samalle polulle myrskyisenä uudenvuodenaattona, ja siitä seuraa komediaa ja kaaosta. Leffa on katsottavissa Prime Videosta.
Uusin elokuva Space Cadet (2024) on niin ikään komedia, joka sai kuitenkin huonot arvostelut. Robertsin näyttelemä biletyttö Rex osoittautuu NASAn avaruusohjelman ainoaksi toivoksi. Hän päätyy sattumalta koulutukseen häntä muodollisesti pätevämpien ehdokkaiden kanssa, mutta heillä ei siltikään ole Rexin älykkyyttä ja sisua. Myös tämä leffa löytyy Prime Videosta.
Tulevista elokuvista voisi mainita ainakin toimintakomedian Verona Spies. Se kertoo Veronasta, joka palkataan erehdyksessä salamurhaajaksi. Hänen tulee vietellä lääketehtaan johtaja ja varastaa vallankumouksellisen lääkkeen valmistusohjeet. Kun Verona tapaa kohteensa, he päättävät tappotouhujen sijasta liittoutua. Seurakseen Roberts saa elokuvassa Jean Renon ja Geoffrey Rushin.

Alla listattuna muutamia triviatietoja Emma Robertsista
Kertoo roolimallinsa olevan Anne Hathaway. Suosikkinäyttelijä puolestaan on Rupert Grint.
Hänen piti näytellä prinsessa Irulan rooli elokuvassa Dyyni (2021), mutta aikatauluristiriidat American Horror Storyn kanssa pakottivat hänet jättämään elokuvan. Jatko-osassa Irulanin roolissa nähdään Florence Pugh.
Roberts pelkää lentämistä.
Hänelle tarjottiin Harley Quinnin roolia Suicide Squadissa (2016), mutta hän valitsi sarjan Scream Queens pääosan.
Roberts jakaa julkaisuja Instagramissa. Alla potretteja sekä Space Cadetin traileri.
Lue myös: Monilahjakkuus Elizabeth Banks täytti 51 – sanoo saavansa vasta nyt päärooleja
Lähde: Entertainment, IMDb, Entertainment, Your Tango, Vanity Fair, IndieWire
Lue myös: Tilaa Episodin uutiskirje ja tiedät mitä katsoa! Nappaa katseluvinkit suoraan sähköpostiin tästä.