Netflix tuo kulttisuosiota nauttivan komediasarjan takaisin – uusi kausi ulos jo kesällä?

Viidenellellä kaudella selvitellään, kuka murhasi kenet.

30.4.2018 10:08

Netflixin pelastama Arrested Development -sarja on saamassa viidennen kautensa, jonka julkaisuajankohta on kuitenkin ollut hämärän peitossa. Bluthin perheen paluun on lupailtu tapahtuvan vielä vuoden 2018 puolella, ja nyt asianajaja Barry Zuckercornia näyttelevä Henry Winkler lupailee uuden kauden pamahtavan ruutuun jo kesällä.

”Se tulee ulos keskikesällä. Saimme sen purkkiin ennen joulua”, Winkler kertoo Deciderin haastattelussa.

Arrested Developmentin viides kausi on Liza Minnellin esittämän Lucille Austeron katoamisen ympärillä pyörivä murhamysteeri. Toisin kuin rikkonaisella neljännellä kaudella, lupaillaan koko Bluthin perheen saavan tällä kertaa enemmän yhteistä ruutuaikaa.

Mitchell Hurwitzin luoman sarjan pääosissa nähdään mm. Jason Bateman, Portia De Rossi, Will Arnett, Michael Cera, Jeffrey Tambor, Alia Shawkat, Tony Hale, Jessica Walter ja David Cross. Nasevana kertojana toimii uudellakin kaudella Han Solo -leffan juuri ohjannut Ron Howard.

 

 

Lisää luettavaa