Netflixiltä kammottaviin tositapahtumiin perustuva minisarja – tuore Oscar-ehdokas luotsina

Ihmisoikeusasioita elokuvissaan käsitellyt käsikirjoittaja-ohjaaja tarttuu jälleen vakavaan aiheeseen.

9.7.2017 02:00

Selma ja 13th -elokuvista tunnettu Ava DuVernay käsikirjoittaa ja ohjaa viisiosaisen minisarjan surullisen kuuluisasta Central Park Five -tapauksesta.

Netflixin tuottama fiktiosarja kertoo tositapahtumiin perustuvan tarinan viidestä Harlemissa kasvaneesta teini-ikäisestä, jotka vangittiin ja tuomittiin syyttöminä valkoihoisen lenkkeilijän raiskaamisesta New York Cityn Central Parkissa vuonna 1989.

Jokainen sarjan jaksoista keskittyy yhteen viidestä tuomitusta ja koko sarja käsittelee tapauksen vuodesta 1989 vuoteen 2014, jolloin Antron McCray, Kevin Richardson, Yusef Salaam, Raymond Santana ja Korey Wise vapautettiin syytteistä.

Tunnettu elokuvantekijä Ken Burns on ohjannut tapauksesta erinomaisen dokumenttielokuvan The Central Park Five, jossa isossa osassa esiintyy muun muassa Yhdysvaltain nykyinen presidentti Donald Trump, joka käytti kymmeniä tuhansia dollareita saadakseen viisikolle kuolemantuomion.

DuVernayn minisarjan tuotantoaikataulusta ei vielä ole tietoa.

Lähde: The Playlist

 

Lisää luettavaa