Netflixin Tiger Kingissä nähty John Reinke paljasti, kuinka hyvin hän ansaitsi hittisarjasta

Tosi-tv:n varjopuolia.

Netflix

Suoratoistopalvelu Netflixin katalogista löytyvä Tiger King on ollut tämän kevään hittisarjoja. Jo ensimmäisinä kymmenenä päivänä, jotka ohjelma oli tarjolla palvelun käyttäjille, se keräsi äärelleen pelkästään Yhdysvalloissa 34 miljoonaa katsojaa. Sarjassa nähdyt henkilöt ovat saaneet kansainvälistä mainetta ehkä odottamattomissa määrissä, mutta miten lienee mammonan laita?

Tiger Kingin suosikkikasvoiksi kohonnut John Reinke avaa tilannettaan The Guardianille antamassaan haastattelussa:

– Olin mukana sen kuvauksissa viidestä kuuteen vuotta, mutta en saanut siitä edes punaista puupenniä.

Reinken tapaan muutkaan sarjan kasvot eivät saaneet osallisuudestaan rahallista palkkiota. Tosi-tv-tähteys ei yleensä muutenkaan rikastuta. Oli kyseessä sitten parinmuodostukseen liittyvä ohjelma tai vaikka tavisten voimainmittelö, ohjelman osallistujille on luvassa lähinnä vain näkyvyyttä. Sitä he voivat kykyjensä mukaan hyödyntää hankkiakseen seuraajia some-kanavilleen.

Poikkeuksena ovat vain sellaiset realityt, joiden osallistujakunta on jo valmiiksi jossain määrin nimekästä, kuten Beverly Hillsin täydelliset naiset -sarjan kohdalla. Sen esiintyjiin lukeutuva Lisa Vanderpump kuittasi esim. sarjan neljänneltä kaudelta 350 000 dollaria.

Lähteet: Variety, Guardian, Lifetimetv.co.uk, Men’s Health