Night Visions –elokuvafestivaalilla mukana 26 uutuus- ja klassikkoelokuvaa

6.10.2010 17:53

Night Visions Maximum Halloween 3010 –tapahtuma järjestetään Helsingissä 27.-31.10. Näytöksiä on kahdessa elokuvateatterissa, Maximissa ja Kinopalatsissa. Kinopalatsi on mukana Night Visionsissa ensimmäistä kertaa. Festivaalin ohjelmistossa on 26 elokuvaa, joista osa on uusia ja osa vanhempia klassikkoelokuvia.

Ohjelmistoon kuuluvan Piranha 3D –elokuvan festivaaliesitys on ensimmäinen digitaalinen 3D-elokuvaesitys millään suomalaisella festivaalilla. Toista kertaa Night Visionsin yhteydessä järjestettävän Finlandia-Gaalan tähtenä on Jussi Parviainen ja hänen yhdessä ohjaaja Juha Rosman kanssa tekemä Harmageddon (1986). Festivaalin kunniavieraaksi saapuu Frank Henenlotter (kuvassa vas.), jonka tuotannosta Night Visions –festivaalilla esitetään neljä elokuvaa. Night Visionsin lippujen ennakkomyynti alkaa perjantaina 8. lokakuuta.

Lisää luettavaa